Aikataulujen luotettavuus

Olemme saaneet arvostelua siitä, että linjoille laskemamme aikataulut ovat optimistia, eikä niitä voi saavuttaa suunnittelemallamme rataverkolla. Aikataulut esimerkiksi olisivat mahdolliset vain siinä tapauksessa, että rata on kokonaan erillistä rataa ilman tasoristeyksiä. Ja silloin se olisi myös ”yhtä kallis” kuin metrorata.

Yleisenä vastauksena näihin kommentteihin voi todeta, että TramWestin raitiovaunut liikkuvat Espoon alueella suureksi osaksi samanlaisessa katuympäristössä kuin bussit nykyään. Eikä ole mitään syytä sille, että samassa paikassa kulkeva bussi ja raitiovaunu eivät olisi yhtä nopeita.

TramWestin aikataulut ja liikennöintinopeus perustuvat raitioteille tyypillisiin ratkaisuihin. Niitä ovat:

  • pysähtyminen vain pysäkeillä
  • liikennevaloetuudet huolehtimassa vapaasta kulusta pysäkkien välillä
  • radan sijoittaminen erikseen silloin, kun katuliikenteen määrä aiheuttaisi raitiovaunulle hidastusta
  • aikataulujen sovittaminen eri linjoilla lomittain
  • aikataulujen noudattaminen, ei mahdollisimman nopea ajo

Aikataulujen laskenta

Aikataulut on laskettu 10 metrin tarkkuudella samalla tavoin kuin RaideYVA:n aikataulut on laskettu.

Rata on jaettu jaksoihin, joilla on radan ominaisuuksista riippuva jaksokohtainen ajonopeus. Käytetyt ajonopeudet vaihtelevat välillä 30–80 km/h. Pysäkkien välillä voi olla nopeudeltaan erilaisia jaksoja, kuten kadulla kulkevaa rataa ja erillisrataa. Jokaisen jakson ajoaika on laskettu jakson oman nopeuden perusteella.

Ennen ja jälkeen pysäkkiä olevan jakson ajoajassa on huomioitu jarrutukseen ja hidastukseen kuluva aika, joka pidentää jakson ajoaikaa tasaiseen nopeuteen nähden. Jarrutuksen ja kiihdytyksen nopeuden muutoksen arvona on käytetty 0,8 m/s2. RaideYVA:ssa on käytetty arvoa 1,2 m/s2. HKL:n metrojunat eivät kykene kiihdyttämään nopeuteen 70 km/h keskimääräisellä kiihtyvyydellä 1,2 m/s2, joten ilmoitetut ajoajat eivät toteudu todellisessa liikenteessä. Jaksojen välillä tapahtuvaa nopeuden muutosta ei ole laskettu, koska sen vaikutus todettiin merkityksettömäksi.

TramWest on suunniteltu rakennettavaksi ns. rautatievaihtein, jotka sallivat suuremmat nopeudet kuin Helsingin raitioteillä tällä hetkellä käytössä olevat raitiotievaihteet. Sen vuoksi hidastusta erikseen vaihteiden vuoksi ei ole tarvinnut laskea.

Pysäkkiaika eli vaunun seisonta-aika pysäkillä on 15 sekuntia. Tapiolan ja Matinkylän (Iso omena) asemien seisonta-aika on 30 sekuntia. Kuljettajat eivät myy lippuja, ja kulku vaunuihin ja vaunuista on kaikista ovista.

Vertailun vuoksi: Helsingin metrossa pysäkkiaika on 15–25 sekuntia. Bussin pysäkkiajat vaihtelevat. Ilman lipunmyyntiä yhden nousevan tai poistuvan asiakkaan tarvitsema aika on noin 3 sekuntia ja bussien pysäkkiajat ovat usein 4–8 sekuntia + 3 sekuntia nousevaa matkustajaa kohden.

Aikataulujen ajat on laskettu sekunnin tarkkuudella. Julkaistuun aikatauluun ajat on pyöristetty täysiksi minuuteiksi.

Esimerkkiaikataulu

Seuraavassa on esimerkkinä Rautatieaseman ja Saunalahden välisen linjan 150 aikataulun laskentataulukon jaksokohtaiset arvot.

Ratatyyppi-sarakkeessa näkyy jakson radan rakenne. Eri rakenteet ovat:

  • Katu = kadulle rakennettu rata, muu liikenne mahdollista
  • Katu/tunneli = katutunnelissa kulkeva rata, katuliikenne mahdollista
  • Kaukalo = betonikaukaloon rakennettu rata
  • Katu/kaukalo = betonikaukaloon yhdessä kadun kanssa rakennettu rata, katuliikenne mahdollista
  • Row tai penger = erillisrata (Right of way), ei katuliikennettä
  • Cut and cover = kadunpinnan alle tehty betonikannella varustettu tunneli
  • Silta = erilliselle sillalle rakennettu rata

Keskinopeus-sarakkeessa on jakson ajoajan ja pituuden perusteella laskettu jakson keskinopeus. Koko linjan keskinopeus on laskettu koko linjan pituuden ja kokonaisajoajan kestosta. Kokonaisajoajassa ovat mukana myös seisonta-ajat pysäkeillä.

Elielinaukio-Saunalahti
       
Matka-ajat ja käytetyt nopeudet
       
       
Kiihtyvyys [m/s2]
0,80
       
Pysäkkiaika [s]
15
       
Tasausaika [min]
4
       
 
 
Ratatyyppi Maksimi- nopeus [kmh] Aika [s] Matka [m] Keski- nopeus [kmh]
Rautatieasema
 
    0
Rautatiasema
Elielinaukio
Katu 30 29 200 24,7
Elielinaukio
Töölönlahti
Katu 30 33 230 25,2
Töölönlahti
 
    15 0 0,0
Töölönlahti
Vaihde yksiraiteiseksi
Row 25 20 110 19,6
Vaihde yksiraiteiseksi
Mannerheimintien alitus
Row 30 2 20 30,0
[alitus]
[alitus]
Kaukalo 70 5 100 70,0
Mannerheimintien alitus
Vaihde kaksiraiteiseksi
Row 70 46 900 70,0
Vaihde kaksiraiteiseksi
-
Row 30 24 200 30,0
Vaihde kaksiraiteiseksi
Fredrikinkatu
Row 40 36 320 32,2
Fredrikinkatu
 
    15 0 0,0
Fredrikinkatu
Ramppi ratakuilusta
Row 70 28 550 70,0
Ramppi ratakuilusta
Tunnelin itäpää
Kaukalo 60 6 100 60,0
Tunnelin itäpää
Porkkalankatu
Cut and cover 60 43 550 45,6
Porkkalankatu
tasonvaihtolaitteet, pysäkit
    15 0 0,0
Porkkalankatu
Tunnelin länsipää
Cut and cover 30 24 160 23,6
Tunnelin länsipää
Ramppi sillalle
Kaukalo 80 5 110 80,0
[silta]
[silta]
Silta 80 6 130 80,0
Lemissaarekadun silta
Jäähdytyskanavan silta
Penger 80 5 120 80,0
[silta]
[silta]
Silta 80 1 20 80,0
Jäähdytyskanavan silta
Salmisaari
Penger 25 20 110 19,6
Salmisaari
15 0 0,0
Salmisaari
Salmisaaren silta
Penger 45 32 300 33,9
[silta]
[silta]
Silta 80 36 800 80,0
Salmisaaren silta
Lemissaarentien alitus
Penger 80 18 400 80,0
[alitus]
[alitus]
Kaukalo 80 18 400 80,0
Lemissaarentien alitus
Katajaharjun alitus
Penger 80 18 400 80,0
[alitus]
[alitus]
Kaukalo 80 27 600 80,0
Katajaharjun alitus
Katajaharjun vaihde
Penger 80 2 50 80,0
Katajaharjun vaihde
Katajaharjun vaihde
  80 1 20 80,0
Katajaharjun vaihde
Koivusaari
Penger 80 32 400 45,2
Katajaharju
 
    15 0 0,0
Koivusaari
Karhusalmen silta
Penger 80 36 500 49,5
[silta]
[silta]
Silta 80 7 150 80,0
Karhusalmen silta
Keilalahti
Row 80 39 550 51,2
Keilalahti
 
    15 0 0,0
Keilalahti
Keilalahden vaihde
Row 40 20 150 26,4
Keilalahden vaihde
Tapiolantien vaihde
Row 80 41 900 80,0
Tapiolantien vaihde
Tapiolantie
Row 60 15 250 60,0
Tapiolantie
Tapionaukion vaihde
Row 60 15 250 60,0
Tapionaukion vaihde
Tapiolan keskus
Row 40 38 350 32,8
Tapiola
liityntäasema (YVA 3,3 M)
    30 0 0,0
Tapiolan keskus
Pohjantien risteys
Row 40 25 200 28,9
Pohjantien risteys
Hakalehto
Row 60 43 550 45,6
Hakalehto
 
    15 0 0,0
Hakalehto
Niittymaa
Row 60 57 600 38,0
Niittymaa
 
    15 0 0,0
Niittymaa
Niittykummun koulu
Row 40 77 700 32,8
Niittykummun koulu
 
    15 0 0,0
Niittykummun koulu
Haukilahdenkadun vaihde
Row 40 25 200 28,9
Haukilahdenkadun vaihde
Matinkylän silta
Row 60 12 200 60,0
[silta]
[silta]
Silta 80 25 550 80,0
Matinkylän silta
Gräsanlaakson vaihde
Row 80 14 300 80,0
Gräsanlaakson vaihde
Gräsanoja
Row 60 22 200 32,1
Gräsanoja
 
    15 0 0,0
Gräsanoja
Iso Omena
Row 70 53 550 37,6
Iso Omena
liityntäasema (YVA 3,3 M)
    30 0 0,0
Iso Omena
Suomenlahdentien vaihde
Row 40 25 200 28,9
Suomenlahdentien vaihde
Tiistilä
Row 40 56 550 35,1
Tiistilä
 
    15 0 0,0
Tiistilä
Hylkeenpyytäjäntie
Row 70 79 1300 59,2
Hylkeenpyytäjäntie
[nopeusraja]
Row 60 30 500 60,0
[nopeusraja]
Iivisniemen keskus
Row 40 34 300 31,8
Iivisniemen keskus
 
    15 0 0,0
Iivisniemen keskus
[nopeusraja]
Row 40 34 300 31,8
[nopeusraja]
Kaitaa
Row 60 49 650 47,4
Kaitaa
 
    15 0 0,0
Kaitaa
Soukan vaihde
Row 50 64 650 36,5
Soukan vaihde
Soukan keskus A
Row 40 1 10 40,0
Soukan keskus A
 
    15 0 0,0
Soukan keskus A
Espoonlahden silta
Row 40 47 440 34,0
[silta]
[silta]
Silta 70 26 500 70,0
Espoonlahden silta
Espoonlahden uimahalli
Row 30 11 50 16,1
Espoonlahden uimahalli
 
    15 0 0,0
Espoonlahden uimahalli
Espoonlahdenkadun vaihde
Row 50 45 500 40,3
Espoonlahdenkadun vaihde
Espoonlahden keskus
Row 30 11 50 16,1
Espoonlahden keskus
 
    15 0 0,0
Espoonlahden keskus
Maininki
Row 50 50 450 32,6
Maininki
 
    15 0 0,0
Maininki
Ylä-Kivenlahti
Row 50 53 500 33,7
Ylä-Kivenlahti
 
    15 0 0,0
Ylä-Kivenlahti
Kivelahden tunneli
Katu/Tunneli 40 20 150 26,4
[tunneli]
[tunneli]
Katu/Tunneli 40 23 250 40,0
Kivelahden tunneli
Ala-Kivenlahti
Katu 40 16 100 22,6
Ala-Kivenlahti
 
    15 0 0,0
Ala-Kivenlahti
[nopeusraja]
Katu 40 38 350 32,8
[nopeusraja]
[nopeusraja]
Row 60 75 1250 60,0
[nopeusraja]
Saunalahden alitus
Katu 40 5 50 40,0
[alitus]
[alitus]
Katu/Kaukalo 40 9 100 40,0
Saunalahden alitus
Kummelivuori
Katu 40 52 500 34,7
Kummelivuori
 
    15 0 0,0
Kummelivuori
Saunalahden keskus
Katu 40 59 500 30,6
Saunalahden keskus
 
    PÄÄTE  
Yhteensä
sek 2354 24650 10,5 m/s
min 39 24,65 37,7 km/h

Sivu luotu 8.6.2006 / AA. Viimeisin päivitys 27.2.2008 / AA.



©2006 TramWest tramwest@gmail.com